Kolme miljoonaa kilometriä ja lukuisia maalikauppoja

MMA:n tuore kunniapuheenjohtaja Tapio Kauppinen näkee, että työn ulkopuolella käytettävät liiton edut ovat tärkeitä jäsenhoukuttimia.

Vuonna 1964 Tapio Kauppinen alkoi kiertää Suomea Svend Örumin tukkuliikkeen automaaleja kaupaten. Parikymmentä vuotta sitten hän jäi eläkkeelle niin ikään maalifirmasta: Teknokselta, jossa oli myyntipäällikkönä.

– Uran aikana kilometrejä tuli yli kolme miljoonaa. Se antaa pienen kuvan siitä, kuinka paljon sitä on koti-isänä oltu.

Kauppinen muistelee, että ennen tietotekniikkaa kotiin soitettiin Postin telekonttorista ja kiireiset bisnesasiat hoidettiin faksilla.

Kun Tapio Kauppinen kiersi ja kauppasi maalituotteita ympäri Suomea, hän ja kollegat pitivät hotelleja pystyssä. MMA:n (tuolloin Myyntimiehet ry) jäsenetuina sai hotelliöitä myös vapaa-ajalle, samoin öljy-yhtiöiden bensa-alennuksia.

– Liiton pitäisi pystyä elämään ajan hengessä. Koko ajan pitäisi saada tietoa siitä, mitä hyötyä jäsenet haluavat liitolta. Meillä on erinomainen koulutustarjonta ollut jo pitkään. Se on hyvä tuki, samoin kuin lainopillinen neuvontapuoli.

Liiton vetovoimaa ja jäsenhankintaa voi Kauppisen mielestä verrata tekemättömään kauppaan.

– Se on vähän niin kuin hotellibisnes. Viime yön myymätöntä huonetta ei voi enää hyödyntää. Eli se myynti on jäänyt saamatta, hän toteaa.

Kauppinen näkee, että liitolla ei ole hätää, sillä MMA on 130-vuotisen historiansa aikana saavuttanut tukevan kivijalan.

Kunniapuheenjohtaja päätyi aikanaan liiton toimintaan mukaan, kun jäsenet lähtivät porukalla juoksutapahtumaan.

– Minä juoksin sisään toimintaan. Myyntimiesten keskusjärjestö lähti joukkueena Suomi juoksee -tapahtumaan juoksemaan Utsjoelta Helsinkiin.

Myöhemmin Kauppinen valittiin MMA Helsingin hallitukseen. MMA:n hallituksen puheenjohtajana hän toimi vuosina 1997–2005.

Tapio Kauppisen mielestä MMA on 130-vuotisen historiansa aikana saavuttanut tukevan kivijalan.

Paljon asiakastyötä tehnyt Kauppinen uskoo, että myyntiala on välttämättömyys, sillä jonkunhan on tehtävä kaupat ja otettava tilaukset vastaan.

– Näen markkinoinnin myynnin yhteistyökumppanina. Jälkimarkkinoinnilla pystyy tukemaan tuotteen myyntiä ja vakuuttamaan asiakkaan, että tämä on valinnut oikean kumppanin. Erityisesti kun puhutaan tuotteista, joita täytyy hankkia säännöllisesti uudelleen.

Kauppinen muistaa 1990-luvulta yrityksen, jonka teholuudat lakaisivat myyjät kilometritehtaalle. Firmassa kuviteltiin ostohenkilöstön hoitavan hommat. Näin ei tietenkään käynyt, vaan myynti alkoi sakkaamaan.

– Tehokkuus tuodaan nimenomaan sillä, kun kehitetään yhteistyötä myyjien ja ostajien kesken niin omassa kuin asiakkaan yhtiössä. Myyjiä ei jätetä pois.

  • Valittiin huhtikuussa 2025 MMA:n kunniapuheenjohtajaksi.
  • Ikä 81 vuotta.
  • Liittyi 1988 Helsingin Myyntimiehiin.
  • Toimi MMA Helsingin puheenjohtajana 1994–1997.
  • Toimi MMA:n hallituksen puheenjohtajana 1997–2005.
  • Teki puolet työurastaan myyntipäällikkönä Teknoksella.
  • Myyntiura alkoi 14-vuotiaana, kun hän myi Eläintarhan urheilukentän ja olympiastadionin tilaisuuksissa makkaraa ja jäätelöä.

Kuvat: Jetro Stavén