Luonnon sekatyöläinen

Petra Koski joutui luopumaan unelmatyöstään mutta löysi lopulta onnen luonnon keskeltä.

– Olen aina tykännyt sekatyömies­tittelistä. Minun vastuullani on myyntiä ja markkinointia, mutta sen lisäksi olen nuotiolla keittelemässä nokipannukahveja, ohjaamassa yritysten virkistyspäiviä ja virittelemässä seikkailuratoja. Yksi työpäivä oli sellainen, että työnsin esihenkilöni autoa mudasta, Petra Koski nauraa.

– Vanha minä olisi ollut ihmeissään.

Vaikka Koski nyt nauraakin, aina elämä ei ole ollut pelkkää iloa. Hän ehti tehdä pitkän uran terveydenhuollon laitteiden edustajana, kunnes sairastui ympäristöherkkyyteen ja joutui jäämään pois työelämästä keväällä 2018. Puoli vuotta kestäneet selittämättömät kivut ja voimakkaat migreenit saivat selityksen.

– Olin vuodepotilaana monta kuukautta. Kun tajusin, etten kuole tähän, ymmärsin, että minun täytyy tehdä asialle jotain. Kuntoutin itseäni lähimetsässä. En antanut periksi.

Terveydenhoitajaksi alun perin valmistunut Koski ehti työskennellä terveydenhuollon myyntitehtävissä yli kaksikymmentä vuotta.

– Nautin työn tuomasta vapaudesta. Toki mittariin tuli vuodessa 60 000 ajokilometriä, mutta automatkat olivat omaa aikaani. En ole ikinä kokenut hotellikuolemaa. Se on aina ollut minulle pientä lomaa.

Ympäristöherkkyydestä toipuessaan Koski hakeutui digimarkkinoinnin koulutukseen. Nälkä kasvoi syödessä, ja seuraavaksi Koski löysikin Markkinointivirittämön, jossa digimarkkinointiin kouluttautuvat kohtasivat kasvuhakuisia yrityksiä. Sitä kautta hän päätyi töihin luontopalveluyritys Naturestiin.

Yrityksen ja Kosken arvot kohtasivat heti: kumpikin pitää tärkeänä luonnon ja yksilön kunnioittamista. Introvertiksi tunnustautuva Koski rakastaa innovointia, ja uudet työtehtävät ovat onnistuneet yllättämään monta kertaa.

– Ihan kylmäsoittojakin on ollut. Mietin pitkään, pystynkö siihen, mutta se olikin todella innostavaa.

Koski näkee luonnossa loputtomasti mahdollisuuksia. Jatkuvien aistiärsykkeiden aikana yritykset voisivat hänen mielestään hyödyntää luontopalveluita entistä monipuolisemmin.

– Luonnossa voi järjestää vaikka kehityskeskusteluita ja strategiapäiviä.

Petran viimeisimmät urastepit

  • Asiakaspäällikkö, Orion Diagnostica Oy, 12/2013–7/2017
  • Puhtaus- ja hygienia-asiantuntija, Kiilto Clean, 8/2017–3/2018
  • Myynti- ja markkinointikoordinaattori, Naturest Oy, 7/2021–
Kuva: Markku Ruottinen