Kokonaismainonta supistui, vaikka digi kasvaa

Suomen mediamainonnan volyymi supistui vuoden 2025 kolmannella neljänneksellä hieman edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna, selviää tutkimusyhtiö Kantarin ja IABin marraskuussa julkaisemasta tutkimuksesta.

Yhteensä mainosinvestointeja tehtiin Suomessa heinä–syyskuussa 2025 vajaat 290 miljoonaa euroa, mikä merkitsee noin 0,9 prosentin laskua vuoden 2024 vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Useat perinteiset mediaryhmät jatkoivat laskusuuntaa, kun taas radio, verkkomedia ja elokuvamainonta onnistuivat kasvattamaan osuuttaan.

Verkkomainonnan kokonaismäärä nousi kolmannella kvartaalilla noin 183 miljoonaan euroon, missä kasvua on 1,4 prosenttia vertailujaksoon. Digitaalisen mainonnan osuus kaikesta mainonnasta nousi 63 prosenttiin.

Eniten kasvua syntyi sosiaalisessa mediassa (+ 2,7 prosenttia) ja hakumainonnassa (+ 1,1 prosenttia). Toisaalta display-mainontaan ja luokiteltuihin ilmoituksiin käytetyt euromäärät supistuivat.

Videomainonnassa nähtiin voimakasta liikehdintää: instream-mainonta kasvoi selvästi ja outstream-video ponnahti jopa yli 25 prosentin kasvuun. Näiden osuus verkkomainonnan volyymissa on kuitenkin edelleen vain muutamia prosentteja. Instream-mainonnalla tarkoitetaan videoiden sisällä näytettäviä mainoksia. Outstreamilla taas mainoksia, jotka eivät ole varsinaisen videon yhteydessä.

IAB Finlandin toiminnanjohtaja Anni Lintula näkee suunnan vakaana mutta toivoo markkinaan rohkeampia satsauksia:

– Digitaalisen mainonnan osuus kasvoi hieman toiseen kvartaaliin verrattuna. Markkinassa kehitys on edelleen melko tasaista, mutta suunta pysyy myönteisenä. Suomessa kaivataan yhä rohkeutta investoida digimainontaan, IAB Finlandin toiminnanjohtaja Anni Lintula kommentoi tiedotteessa.

Painettujen lehtien mainonta väheni jyrkästi sanomalehdissä (- 11 prosenttia) sekä aikakauslehdissä (- 18 prosenttia). Televisiomainonta supistui neljä prosenttia, kun taas radiossa nähtiin kolmen prosentin kasvu. Elokuvamainonta jatkoi elpymistään ja nousi kahdeksan prosenttia.

Katsauksen mukaan eri toimialojen välillä nähtiin merkittäviä eroja. Eniten mainontaansa lisäsivät öljy- ja energiayhtiöt (+ 31 prosenttia), matkailu ja liikenne (+ 17 prosenttia) sekä telepalvelut (+ 10 prosenttia). Laskua koettiin erityisesti rakennusalalla, pukeutumisessa ja lääketoimialalla.

Kolmannen kvartaalin suurimpiin mainostajiin kuuluivat muun muassa K- ja S-ryhmän kauppaketjujen brändit, Lidl, Veikkaus sekä operaattorit DNA, Telia ja Elisa.