Vaikuttajamarkkinoija ensi kertaa Mainonnan eettisen neuvoston kokoonpanoon

Mainonnan eettinen neuvosto (MEN) on päivittänyt sääntöjään vastaamaan markkinoinnin muuttunutta toimintaympäristöä. Jatkossa neuvoston kokoonpanossa on mukana myös vaikuttajamarkkinointia tekevä jäsen.

Vuoden 2026 alussa MENin ensimmäisenä vaikuttajajäsenenä aloittaa sosiaalisesta mediasta nimellä Valeäiti-nimellä tunnettu Hanne Kettunen. Varajäseneksi on nimetty pitkään vaikuttajamarkkinoinnin parissa toiminut Inna-Pirjetta Lahti.

Uudistus oli ajankohtainen, sillä yhä suurempi osa MENiin tulevista lausuntopyynnöistä koskee vaikuttajamarkkinointia ja sosiaalisen median sisältöjä.

– Markkinointi ei ole enää yksi selkeä kokonaisuus, vaan monikanavainen ja teknologinen kenttä. Neuvoston kokoonpanon on heijastettava tätä monipuolisuutta, sanoo MENin rahoituksesta vastaavan Mainonnan Neuvottelukunnan puheenjohtaja Riikka-Maria Lemminki.

MENin sääntöihin on tehty myös muutoksia. Lausuntopyynnön tekeminen edellyttää jatkossa vahvaa tunnistautumista, jäsenille on kirjattu salassapitovelvollisuus liikesalaisuuksien osalta ja jäsenen toimikausi lyhenee kolmesta vuodesta kahteen vuoteen. Lisäksi neuvostossa on oltava yhdenvertaisuusasioiden asiantuntija.

MENin kokoonpano vuonna 2026 

Mia Hoffren, puheenjohtaja 
Katri Kummoinen, varapuheenjohtaja 
Iina Artima-Kyrki 
Elina Hakala 
Heini Hussam 
Leia Kaukonen 
Hanne Kettunen 
Tommi Pelkonen 

Varajäsenet: 

Antti Isokangas  
Inna-Pirjetta Lahti 
Markus Pirttijoki  
Kaisa Rotkirch 
Paula Sailas 
Lotta Yli-Hukkala-Siira 

Mainonnan eettinen neuvosto on markkinoinnin alan itsesääntelytoimiselin. Se antaa lausuntoja siitä, onko mainos tai muu menettely kaupallisessa markkinoinnissa hyvän tavan vastaista tai tunnistettavissa markkinoinniksi ottaen huomioon Kansainvälisen kauppakamarin markkinointisäännöt ja eettisen neuvoston omat hyvää markkinointitapaa koskevat periaatteet.