Maailmasta tuli hybridi

Vuosi 2020 ei hevin unohdu. Virtuaalinen Helsinki ja JVG pitivät huolen siitä, että myös vappu 2020 jäi ikuisesti mieliin.

Kolme viikkoa aikaa, joustamaton dead­line ja ennennäkemättömän suuri yleisö pandemian kolhimassa maailmassa. Näistä aineksista lähdettiin rakentamaan Suomen suurinta virtuaalitapahtumaa, jonka tarkoitus oli pitää ihmiset terveysturvallisuuden nimissä omissa kodeissaan ja tarjota silti mahdollisuus vappubileisiin.

Mahdottomalta kuulostava produktio Ikuinen vappu onnistui lopulta niin hyvin, että se pokkasi The Grand One Awards 2020 -kilpailussa pääpalkinnon ja Vuoden Paras 2020 -tunnustuksen MarkkinointiKollektiivin kilpailussa, jossa etsittiin vuoden parasta markkinointitekoa. Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset MMA oli kilpailun yhteistyökumppani.

Virtuaalitapahtumia ja VR-ratkaisuja tarjoavan sovellus- ja ohjelmistoyritys Zoanin operatiivinen johtaja Laura Olin on menestyksestä mielissään mutta ei missään nimessä pitänyt sitä itsestään selvänä. Konsepti oli täysin uusi, ja toteutukseen sisältyi paljon riskejä. Olin kuitenkin tiesi, että onnistuessaan se toisi mukanaan jotain ainutlaatuista.

– Tällainen poikkeustila voi viedä bisneksen, mutta se myös luo valtavan tyhjiön, jossa ihmiset pohtivat, mitä hemmettiä nyt tehdään. Jos siinä kohdassa on tarjota jotakin innostavaa ja mahtavaa, on aika iso todennäköisyys, että ihmiset tarttuvat siihen.

Itseironia puree suomalaisiin

Idea suuresta virtuaalitapahtumasta syntyi jo vuonna 2019, kun pandemiasta ei ollut tietoakaan. Silloin se ei vielä lähtenyt lentoon, mutta idea heräteltiin henkiin uudelleen pandemian syvimmässä kuopassa maaliskuun lopussa 2020.

Helsingin kaupunki oli innolla mukana, sillä kaupunki halusi varmistaa, etteivät ihmiset kokoonnu perinteiseen tapaan toreille ja puistoihin juhlimaan.

Kolmen viikon aikana tarvittiin kattavia verkos­toja, satoja puheluja, rohkeita kumppaneita ja vähän myös hyvää tuuria. Nopeita ratkaisuja oli tehtävä päivittäin.

– Jos tämä olisi ollut business as usual, voi olla, ettemme olisi saaneet tätä kahdessa ja puolessa viikossa valmiiksi. Nyt kaikkia motivoi se, että tiesimme olevamme jonkin todella upean äärellä.

Rohkeus ja innovatiivisuus kuvaavat sanoina hyvin sekä tapahtumaa että Zoanin mentaliteettia. Olinin mukaan samaa ajattelutapaa kaivattaisiin suomalaiseen markkinointiin ylipäätään.

– On yksittäisiä mieleen jääviä hienoja juttuja, mutta kokonaisuutena tarvittaisiin enemmän rohkeut­ta. Jos katsoo esimerkiksi Kyrö Distilleryä tai Varustelekaa, markkinoinnissa on rehvakasta, vähän provokatiivista ja osin itseironistakin meininkiä. Se tuntuu toimivan ainakin Suomessa.

Maailmalla Suomi-brändit eivät markkinoinnillaan vielä oikein hetkauta.

– Toisaalta rohkeus ja aito innovaatio, kuten Oura, tai hyvä tarina, kuten Kyrö Distillery tai viimeisimpänä Kardashianin someen päätynyt lonkero, palkitsevat.

”Teknologia on ihan liian tärkeä aihe jätettäväksi teknologiasta kiinnostuneille. Hyvässä teknologiafirmassa on ihmisiä, jotka luovat tarinoita ja selittävät teknisiä innovaatioita ja niiden merkitystä yleisöille. Se luo uutta bisnestä ja antaa takaisin oivalluksia ja ideoita. Missä tahansa liiketoiminnassa ihmisten välinen vuorovaikutus ratkaisee lopulta miltei kaiken.”

Ovet auki maailmalle

Noin kolmessa viikossa ideoitu ja kasattu tapahtuma keräsi yli 700 000 livekatsojaa ruutujen ääreen. Yleisön avatarien joukossa nähtiin myös brittilehti The Guardianin toimittaja. Samalla toteutui myös Zoanin tavoite kansainvälisen huomion saamisesta.

Sittemmin Zoan pääsi toteuttamaan esimerkiksi Nightwishin keikan, johon osallistui yleisöä 108 maasta. Fanichat lauloi koko tapahtuman ajan.

Ovet ovat auki myös ulkomaille. Zoan sai toivomaansa näkyvyyttä ja onnistui pääsemään kansainvälisiin neuvottelupöytiin. Prosessit ovat pitkiä mutta mahdollisuudet loputtomia. Ensimmäinen sopimus Yhdysvaltain markkinoilla on jo syntynyt.

– Virtuaalitapahtumissa on tiettyjä asioita, joihin fyysiset tapahtumat eivät pysty. Ne tarjoavat paljon mahdollisuuksia myös ihmisille, jotka eivät pääse matkustamaan tai edes liikkumaan. Vaikka oikeat tapahtumat tulevat pandemian jälkeen takaisin, olemme lopullisesti astuneet hybridimaailmaan.

B2B-työtä tyypillisesti tekevä Olin yllättyi, miten palkitsevaa oli päästä tekemään näkyvää työtä suoraan kuluttajille.

– Meillä oli kaikki hienot innovaatiot ja PR-tavoitteet, mutta kun joku ihminen tulee sanomaan, että te pelastitte meidän vapun, niin onhan se mahtava fiilis.

Kahden maailman törmäys

Olin on koulutukseltaan myös toimittaja, vaikka ei olekaan koskaan päätoimisesti sitä työtä tehnyt. Hän siirtää mielellään koulutuksen oppeja myyntitiimeille.

– Vanhoja journalistikoulun oppeja on se, että toimittajan tärkein tehtävä on auttaa lukijaa ymmärtämään. Mielestäni myyjän tärkein työ ja ensimmäinen askel on auttaa potentiaalista asiakasta ymmärtämään, mistä on kysymys.

Tässä Olinilla riittääkin työnsarkaa. Virtuaalitodellisuus ja -teknologia kalskahtavat niin kryptisiltä, että moni potentiaalinenkin asiakas kavahtaa. Hän itse puhuu kansantajuistamisen puolesta.

– On hirveän vaikeaa saada kumppaneita innostumaan, jos propellihattu pyörien mennään ja puhutaan unreal engineistä ja tällaisista, Olin kuvailee.

Maailma ympärillämme on kuitenkin muuttunut pysyvästi, ja virtuaaliratkaisut ovat arkipäivää yhä useam­mille yrityksille.

– Tämä on tuonut entistä enemmän painetta siihen, miten yritykset ovat esillä verkossa, puhutaan sitten virtuaalitapahtumasta tai siitä, miten tuotteita tuodaan esille. Siihen kohdistuu yleisöltä nyt isommat toiveet ja vaatimukset.
Tässä ajassa kaksi maailmaa törmää keskenään ja muodostaa uuden normaalin niin tapahtumille kuin verkkosisällöille ylipäätään. Nuorille sukupolville maailma on jo valmiiksi hybridi.

Kuka?

Laura Olin

  • Operatiivinen johtaja, Zoan 1/2020–
  • Yrittäjänä töitä Zoanille 6/2016–12/2019
  • Aiemmat työnantajat: EY (Ernst & Young), Kasvuryhmä, OpusCapita
  • KTM, pääaineena markkinointi, Tampereen yliopisto, 2004
  • Asuu Helsingissä.

Uppoudu tarkemmin alamme palkkatietoon

Tässä sinulle myynnin ja markkinoinnin palkkatutkimuksen uunituoreet tulokset näppärässä raportissa!

Jos olet jäsenemme, löydät palkkatutkimuksemme OmaMMA:sta.

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.