Me myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset olemme tottuneet kohtaamaan jatkuvasti erilaisia ihmisiä ja kuulostelemaan, mikä kutakin liikuttaa. Yksi asia on melko helppo tunnistaa kohtaamisen alkuhetkistä lähtien: iloitseeko ihminen työstään ja myös toisen työstä.
Aloitin Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset MMA:n puheenjohtajana toukokuussa 2017. Uuden hallituksen kanssa arvostimme MMA:n perintöä ja halusimme samalla tuoda tuoreita tuulia ja hyvää fiilistä etujärjestömme toimintaan. Yllätyksekseni en löytänyt toimistostamme työniloa. Kun MMA:n tehtävänä on luoda myynnin ja markkinoinnin ammattilaisille menestystä ja hyvinvointia, on selvää, että jäsenistöämme palvelevan henkilökunnankin on voitava hyvin. Alkoi vuosia kestänyt matka kohti työniloa. Kun nyt olemme jo voiton puolella, on ilo jatkaa matkaa.
Matkan aikana olen keskustellut paljon myös jäsentemme kanssa. Olen oppinut, että työnilo syntyy arvostuksesta – sekä itsensä että muiden. Vain toinen toisiaan arvostavat ihmiset pystyvät palvelemaan hyvin, kirittämään toisiaan ja luomaan uutta. Palkka on tärkeä korvaus hyvästä työstä, mutta monelle osaamisen kasvu, hyvät asiakkaat, merkitykselliset tavoitteet ja yhteinen työnilo ovat myös tärkeitä.
Mutta pystyykö työnilo selättämään kasvavan työuupumuksen ilmiön? Työuupumus tuntuu syntyvän eri tavoin eri sukupolvissa. Sen juuret ovat merkityksellisyyden puutteessa. Työnilo puolestaan kasvaa merkityksellisyydestä. Otan esimerkin myynnin ja markkinoinnin maailmasta.
Me myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset tiedämme, että kasvua syntyy uusista innovaatioista, tutkimuksesta ja tuotekehityksestä, mutta myös olemassa olevien tuotteiden ja palvelujen kehittämisestä. Kehitystä vauhdittavat monet tekijät kuten digitalisaatio ja vastuullisuus. Samaan aikaan asiakkaiden ja heidän asiakkaidensa liiketoiminnassa ja käyttäytymisessä tapahtuu paljon muutoksia. Osa niistä voi olla orastavia, mutta nopeasti merkittäviä. Erityisesti myynnin ammattilaiset havaitsevat ne työskennellessään asiakkaiden kanssa ja markkinoinnin ammattilaiset tulkitessaan vaikkapa datasta nousevia ilmiöitä.
Nämä orastavat ilmiöt ja käyttäytymisen muutokset voivat olla erityisen tärkeitä innovaatioiden kehityksessä. Monissa yrityksissä onkin jo luotu yhteisiä sparrausmenetelmiä, joissa myynnin ja markkinoinnin havainnot sekä kaupallinen näkökulma otetaan kehitysprojekteissa alusta lähtien mukaan.
Yhteinen työnilo syntyy usein erilaisten osaamisten yhdistämisestä. Se vaatii ponnistelua ja välillä tuskallisiakin hetkiä, mutta lopputulos on parhaimmillaan tuuletuksen arvoinen. On kyllä hyvä fiilis myydä ja markkinoida tuotetta tai palvelua, joka aidosti edistää asiakkaan bisnestä ja helpottaa ihmisten elämää!
Mutkattomuus on MMA:lle tärkeä arvo.
Siksi sanonkin selkeästi: Työnilo on yhteinen oikeutemme. Sitä kannattaa levittää ja kasvattaa.