MMA suosittelee palkankorotuksia työehtosopimusten ulkopuolelle jääville

MMA suosittelee, että kevään aikana sovitut eri alojen palkankorotukset koskisivat myös niitä myynnin ja markkinoinnin ammattilaisia, joiden työsuhteessa ei sovelleta työehtosopimusta. Palkkoja tulisi korottaa niin sanotun yleisen linjan mukaisesti.

Tämän kevään aikana uutiset ovat tuutanneet meille tietoa monien eri alojen saavutetuista työehtosopimusratkaisuista ja niihin liittyvistä palkankorotuksista. Myös Ylemmät Toimihenkilöt YTN on sopinut palkankorotuksista useille eri toimialoille. MMA on yksi YTN:n jäsenjärjestöistä.

Esimerkiksi Teknologiateollisuuden ylempien toimihenkilöiden työehtosopimukseen neuvoteltiin muun muassa perhevapaauudistukseen liittyviä muutoksia. Tämän lisäksi työehtosopimuksen piirissä työskentelevien palkkoja korotetaan vuosina 2023–2024 kuusi prosenttia.

− Jos työntekijä työskentelee alalla tai yrityksessä, jossa ei ole soveltuvaa työehtosopimusta, eivät palkat korotu automaattisesti. Työntekijän, jonka työsuhteessa sovelletaan työehtosopimusta, palkkoja taas korotetaan automaattisesti työehtosopimuksessa sovitun palkankorotuksen mukaisesti, huomauttaa MMA:n puheenjohtaja Marko Hovinmäki.

Sopimusten ulkopuolelle jäävien ostovoima heikkenee

Inflaatio on nyt poikkeuksellisella tasolla, eikä hintojen nousu ole edelleenkään taittumassa. Tilastokeskuksen mukaan kuluttajahintojen vuosimuutos oli tammikuussa 8,4 prosenttia ja helmikuussa jo 8,8 prosenttia.

MMA suosittelee, että myös sellaiset työnantajat, jotka eivät noudata työehtosopimusta, korottaisivat myynnin ja markkinoinnin ammattilaisten peruspalkkoja työmarkkinoille muodostuneen yleisen korotuslinjan mukaisesti.

Korotus tulisi olla vähintään kuusi prosenttia vuosien 2023–2024 aikana. Vuoden 2023 aikana peruspalkkoja olisi korotettava etupainotteisesti vähintään 3,5 prosenttia.

− On äärimmäisen tärkeää turvata myös sopimuksettomien alojen työntekijöiden ostovoima. Suosituksemme mukaiset korotukset peruspalkkoihin eivät kiihdytä inflaatiota, toteaa Hovinmäki.

Osaavista ammattilaista kannattaa pitää kiinni

Sopimusten ulkopuolella olevilla työntekijöillä on aina mahdollisuus neuvotella palkoista myös suoraan työnantajan kanssa. Neuvottelemalla on mahdollista varmistaa, että palkka kehittyy yleisen linjan mukaisesti.

− Myynnin ja markkinoinnin ammattilaisille palkan jääminen jälkeen yleisestä kehityksestä ei ole onneksi laaja ongelma, sillä jäsenemme ovat taitavia neuvottelijoita. Myös alalla toimivat työnantajat usein ymmärtävät, että työsuhteen ehtojen tulee olla kilpailukykyisiä ja palkkaa tulee nostaa yleisen linjan mukaisesti. Näin he pystyvät myös sitouttamaan osaavat ammattilaisensa, MMA:n työsuhdejuristi Taija Numminen kertoo.

Uutta työsopimusta tehtäessä kannattaa pyrkiä sopimaan, että työsuhteeseen sovelletaan jotakin työehtosopimusta.

− Vähintään olisi hyvä sopia, että työnantajan tulee korottaa työntekijän palkkaa tietyn nimetyn työehtosopimuksen mukaisesti. Näin saa varmistettua itselleen korotukset eikä asiasta tarvitse käydä keskustelua joka vuosi, vinkkaa Numminen.

Työehtosopimukset

Työehtosopimukset ovat osa suomalaista järjestelmää, jolla määritetään työsuhteen ehtoja. Työehtosopimus eli tuttavallisemmin TES on työntekijäjärjestön ja työnantajajärjestön (tai yksittäisen työnantajan) välinen sopimus alakohtaisista työehdoista kuten palkoista, työajoista, lomista ja muista ehdoista, joita sopimuksen soveltamisalalla noudatetaan. Työehtosopimukset täydentävät työlainsäädäntöä, ja kyse onkin tyypillisesti laintasoa paremmista ehdoista.

Kaikilla aloilla ja kaikissa yrityksissä ei kuitenkaan noudateta työehtosopimusta. Tämä voi johtua ensinnäkin siitä, että alan työehtosopimus ei ole yleissitova. Tällöin työehtosopimusta on velvollisuus noudattaa vain niissä yrityksissä, jotka ovat työnantajaliiton jäseniä. Lisäksi on aloja, joilla ei ole lainkaan työehtosopimusta. Tämä johtuu usein siitä, että yritykset eivät ole järjestäytyneet työnantajaliittoon, jolloin työntekijäliitoilla ei ole sopija- tai neuvottelukumppania, jonka kanssa työehtosopimusta tehtäisiin.