
Tekoäly on uusi tapa tehdä töitä, ei pelkkä työkalu
Teksti
Tiina Heikka
Kuva
Timo Porthan
Astu Labsin perustaminen sai alkunsa oivalluksesta: tekoäly ei ole vain työkalu, vaan kokonaan uusi tapa työskennellä. Toimitusjohtaja Lenni Laukkasen mukaan tekoäly mahdollistaa ensimmäistä kertaa historiassa luonnollisen kielen käytön tietokoneiden kanssa. Kognitiivisten tehtävien kustannus ei enää kasva määrän mukaan, mikä avaa uudenlaisia mahdollisuuksia yrityksille.
Laukkanen korostaa, ettei pelkkä IT-osaston pilotointi muuta työskentelykulttuuria. Johdon ja työntekijöiden välillä voi olla kuilu: johto näkee muutosvastarintaa, työntekijät taas johdon ymmärtämättömyyttä arjen työstä. Vaikka tahtotila tekoälyn hyödyntämiseen olisi yhteinen, yhteinen kieli ja kulttuuri usein puuttuvat.
− Astu Labsin alkuperäinen tavoite oli tuoda tekoäly osaksi arkea, mutta pian huomattiin, että tarvitaan myös muutosjohtamista ja yrityskulttuurin uudistamista, Laukkanen sanoo.
− Kun tekoäly on kehittynyt ja pystyy tekemään samoja tehtäviä kuin keskivertotyöntekijä, muutosvastarinta on lisääntynyt.
Tekoälyn käyttöönotossa lähdetäänkin liikkeelle työn muutoksesta. Lähtökohtana on tunnistaa, mitkä tehtävät säilyvät ihmisillä tulevaisuudessa ja mihin voidaan hyödyntää tekoälyä.
− Yritystoiminnassa pitää olla strategia ja strategiset tavoitteet. On tunnistettava tavoitteiden toteutumista estävät riskit ja tukevat mahdollisuudet sekä näistä johdettavat toimenpiteet, Laukkanen kertoo.
Tekoäly ei saa olla itseisarvo.
− Tekoälyn hype näkyy siinä, että halutaan käyttää tekoälyä silloinkin, kun asiaan olisi perinteinen ratkaisu, esimerkiksi markkinoinnin automaatio.
On valittava oikea työkalu oikeaan tehtävään.
− Esimerkiksi Copilot on tehty helpottamaan toimistotyötä. Se ei toimi ideoiden jalostamiseen tai sisällöntuotantoon kuten ChatGPT. Näinhän se on ihmiskollegoidenkin kanssa, eri ihmisillä on erilaista osaamista, Laukkanen huomauttaa.
Kuva: Timo Porthan
Kun tekoäly on kehittynyt ja pystyy tekemään samoja tehtäviä kuin keskivertotyöntekijä, muutosvastarinta on lisääntynyt.
Myynnin ja markkinoinnin ammattilaisilla merkittävä rooli
Tekoälykyvykkyys kertoo siitä, miten hyvin organisaatiossa on otettu tekoäly käyttöön.
− Tärkeintä on se, että asioille on yhteinen sanoitus. Eli puhutaanko generatiivisesta tai laajemmasta tekoälystä. Mihin oma toimiala on menossa ja onko sitä enää olemassa tulevaisuudessa? Mitä työtehtäviä jää ihmisille ja mitkä tekee jatkossa kone? Alin taso on se, miten yksilötason tuottavuutta voidaan parantaa tekoälytyökaluilla, Laukkanen selkiyttää.
Myynnin ja markkinoinnin asiantuntijoilla voi olla keskeinen rooli tekoälyn käyttöönotossa. He osaavat sanoittaa monimutkaisia asioita selkeästi ja asiakaslähtöisesti.
− On tärkeää, että heillä on tekoälyn yleissivistystä, ymmärrystä eri tulevaisuusskenaarioista sekä kykyä tunnistaa tekoälyn ja ihmisten roolit prosesseissa.
Vaikka tekoäly voi hoitaa osia myyntiprosessista, antaa palautetta ja tukea päätöksentekoa, lopullinen vastuu säilyy ihmisillä. Markkinoinnissa tekoäly on erinomainen datan käsittelijä ja pystyy tunnistamaan nopeasti syy-seuraussuhteita.
Tekoäly muuttaa myös organisaatiorakenteita. Tarvitaan avointa keskustelua vastuista ja yhteistyötä yli tiimi- ja toimialarajojen.
− Tieto liikkuu ja päätökset syntyvät nopeammin kuin koskaan. Ihminen vapautuu luovaan ja sosiaaliseen työhön. Samaan aikaan väärässä olemisen ja ulkopuolelle jäämisen pelot kasvavat. Jotta kykenemme toimimaan nopean työelämän tahdissa, meidän on kyettävä kohtaamaan toisemme tunteiden tasolla, Laukkanen sanoo.
80 prosenttia tekoälyn käyttöönottoprojekteista epäonnistuu, koska prosessista unohtuu ihminen. Tekoäly voi myös nostaa esiin erilaisia tunteita. Etenkin luovissa tehtävissä tekoälyn käyttämiseen suhtaudutaan nihkeästi.
− Ihmisten tunteet ja ajatteluharhat on käsiteltävä tekoälyn käyttöönoton yhteydessä, Laukkanen huomauttaa.
On tärkeää tunnistaa ne työtehtävät, jotka jäävät ihmisille, koska niillä voi saada kilpailuetua.
− Raudan, softan ja prosessit voi kuka tahansa kopioida, mutta ihmisiä ei, Laukkanen kiteyttää.
Ota tekoäly haltuun
Tekoälystä on tullut osa työelämää. Haluatko pysyä kehityksen kärjessä vai katsella sivusta, kun muut ottavat tekoälyn haltuunsa?
MMA:n jäsenenä saat maksuttoman pääsyn tekoälykoulutuksiin, jotka opastavat, miten voit hyödyntää AI:ta tehokkaasti myynnissä ja markkinoinnissa.
Älä jää jälkeen – hyödynnä koulutukset ja vie osaamisesi uudelle tasolle!
Teksti
Tiina Heikka
Kuva
Timo Porthan