Verkostoitumista jääkiekon ympärillä

HIFK:n myyntipäällikkö Jussi Patjas auttaa työssään muita verkostoitumaan. Yritysyhteistyö on tärkeä osa jääkiekkoseuran toimintaa.

Helsingin jäähallissa tapahtuu myös keskellä arkipäivää. Jäällä pyörii pieniä luistelijoita ja kiekkoilijoita, sillä päivällä jääaikaa hyödyntävät monet koulut.

Sivurakennuksessa olevassa HIFK:n toimistossa puolestaan neuvotellaan ja suunnitellaan tulevaa. Harva yritys tulee ajatelleeksi, että etsiessään uusia asiakkaita se voisi kääntyä jääkiekkoseuran puoleen. HIFK:n myyntipäällikkö Jussi Patjaksen mukaan seura on kyllä monelle tuttu, mutta ei se, miten seuran kanssa luotua yhteistyötä voidaan hyödyntää monipuolisesti liiketoiminnan prosessien tukena.

‒ Yrityksillä voi olla ongelmana luoda jakeluteitä ja rakentaa uusia verkostoja, erottua kilpailijoista, parantaa tunnettuutta tai ennen kaikkea luoda asiakassuhteeseen tunnesidettä. Me haluammekin olla pääkaupunkiseudun mielenkiintoisin ja kumppaneitaan sen menestyksessä ja liiketoiminnan kasvussa auttava kumppani, Patjas sanoo.

Verkostoituminen tapahtuu tapahtumien kautta. Jäähallissa järjestetään paljon muutakin kuin kiekko-otteluita, vaikka jääkiekko onkin ytimessä. Inhimillisistä kohtaamisista kaikki saa aina kuitenkin alkunsa.

‒ Järjestämme yhteistyökumppaneille tilaisuuksia, joihin kutsumme omia yhteistyökumppaneitamme. Minun roolini on miettiä, millaista synergiaa näillä yrityksillä voisi olla ja mahdollistaa se, että he puhuvat keskenään, Patjas sanoo.

HIFK saa tutkittua tietoa seurasta ja jääkiekosta kiinnostuneista ja heidän mieltymyksistään muun muassa kävijätutkimusten kautta.

‒ Katsomme, löytyykö sieltä yhteneväisyyksiä yritysten tarpeiden kanssa.

Laita itsesi peliin

HIFK tarjoaa yrityksille monia yhteistyön muotoja ja tasoja. Esimerkiksi HIFK:n Club 1897 -verkosto käsittää noin 300 yritystä.

‒ Suoralla kontaktilla on suuri arvo tässä ajassa. Moni uusi yhteistyökumppani löytyy tutun suosituksen tai verkoston kautta, Patjas sanoo.

Petoklubi on puolestaan tapaamispaikka, joka mahdollistaa kenelle tahansa verkostoitumisen jääkiekosta kiinnostuneiden henkilöiden kanssa. Klubilla käy myös mielenkiintoisia vieraita haastateltavana ja asiantuntijoita kommentoimassa jääkiekkomaailman tapahtumia.

Jussi Patjas näkee suomalaisten verkostoitumisessa paljon hyvää, mutta rohkeudessa riittäisi vielä petrattavaa.

‒ Suomalaiset ovat ehkä vieläkin perinteisesti teknisiä insinöörityypin ihmisiä. Omissa pajoissa tehdään aivan loistavia innovaatioita, mutta sitten ei uskalleta myydä tai soittaa jollekin ja kertoa, että minulla olisi tällainen hyvä juttu. Tarvitaan enemmän itsensä peliin laittamista. Uusi digitaalinen sukupolvi on kyllä jo antanut uutta suuntaa tällekin.

Patjas sanoo, että verkostoituminen on niin keskeinen osa jääkiekkoseuran toimintaa, että se huomioidaan nykyisin jo hallien rakenteissa.

‒ Tulevissa hallihankkeissa huomioidaan tilasuunnittelussa rakenteet niin, että siellä helpotetaan ihmisten luonnollisia kohtaamisia.

 

Jussi Patjaksen 4 vinkkiä verkostoitumiseen

1.       Muista, että 1+1 voi olla enemmän kuin 2.

2.       Ymmärrä ja pyri omaksumaan digitaalisuuden tuomat mahdollisuudet verkostoitumisessa. Yksi tärkeimmistä välineistä on LinkedIn.

3.       Aito hymy on maailman arvokkain asia, joka ei maksa mitään.

4.       Stop greedines, stay curious!