Tämä asetelma takaa valtavasti tilanteita, joissa olen uusin huoneessa. Kansankielisesti sanottuna se tyhmin. Olen asetelmaan enemmän kuin tyytyväinen. Mitä räikeämpi tasoero, sen parempi minulle – noin kärjistetysti. Kuten työhaastattelussa juuri vähän aikaa sitten sanoin: silloin, kun on noviisein huoneessa, pystyy oppimaan eniten, haastamaan itseään eniten ja kehittymään eniten. Raskas, mutta palkitseva tilanne, ja ehdottomasti asetelma, jossa piilee valtavasti potentiaalia.
Jälkeenpäin on helppo todeta, että mitä kovempaan pöytään on joutunut, sitä enemmän se on kasvattanut paitsi osaamista, myös varmuutta ja itseluottamusta.
Tässä vaiheessa uraa se on myös suurin mahdollinen kunnia. Jälkeenpäin on helppo todeta, että mitä kovempaan pöytään on joutunut, sitä enemmän se on kasvattanut paitsi osaamista, myös varmuutta ja itseluottamusta. Lisäksi näissä pöydissä on tullut tavattua paljon ihmisiä, jotka ovat sittemmin avanneet minulle ovia, joita en joko yksin olisi saanut auki, tai joiden olemassaolosta en olisi edes tiennyt. Sillä on aivan valtava vaikutus sekä opintoihin että siihen, mitä tapahtuu niiden jälkeen.
Oppimisen ja jatkomahdollisuuksien lisäksi noista tilanteista jää muitakin muistoja. Kuten sanotaan, ihmiset eivät ikinä unohda, mitä he ovat tunteneet sinun seurassasi. On ollut tilanteita, joissa noviisina on todellakin tuntunut juuri siltä – aloittelijalta ja erittäin epävarmalta omista kyvyistään.
Minuun on uskottu silloinkin, kun en oikein itse ole uskonut.
Mutta vielä paljon, paljon enemmän on ollut niitä tilanteita, joissa ei ole tuntunut siltä. Joissa konkarit ovat auttaneet näkemään sitäkin osaamista ja potentiaalia, jota en ollut vielä itse itsessäni tunnistanut. Joissa minuun on uskottu silloinkin, kun en oikein itse ole uskonut. Hetkiä, joina on sanottu, että kyllä sä pystyt ja kyllä sä osaat. Nyt vain teet. Ja kun on mennyt ja tehnyt, on annettu anteeksi virheitä, koska on ymmärretty, että ne kuuluvat oppimiseen ja ilman niitä on todella vaikea kehittyä.
Niiden tilanteiden vaikutusta ja arvoa on vaikea edes sanoiksi pukea. Mutta jos haluaa yrittää, sen voisi tiivistää jotakuinkin seuraavasti. Jos kukaan konkari ei olisi koskaan pysähtynyt auttamaan eteenpäin, tätä kolumnia ei olisi julkaistu, en olisi nykyisessä harjoittelupaikassani eikä minulla olisi odottamassa sitä työpaikkaa, johon minulla nyt on sopimus.
Konkarit. Teidän apunne ja asenteenne eivät koskaan jää huomaamatta. Uskon puhuvani kaikkien samassa tilanteessa olevien opiskelijoiden ja junnujen puolesta, kun sanon: me ei koskaan tulla unohtamaan teitä. Kiitos.
Kirjoittaja Karolina Karlsson on Haaga-Helian tietojenkäsittelyn viimeisen vuoden tradenomiopiskelija, joka etsii jatkuvasti keinoja yhdistää IT:n ja myynnin opinnot.
