MMA:n palkkatutkimus: Neuvottelu kannattaa, mutta kaikki eivät sitä tee

Teksti

Karoliina Kuhalampi

Mediaanipalkat nousivat viime vuonna myynnissä neljä prosenttia ja markkinoinnissa kaksi prosenttia. MMA:n puheenjohtaja Marko Hovinmäki suosittelee työpaikoille avoimempaa palkkapuhetta.

Tuore MMA:n palkkatutkimus kertoo, että viime vuonna yleisin syy palkankorotukselle oli yleiskorotus (63 %). Toiseksi yleisin syy oli henkilökohtaisen peruspalkan korotus (37 %).

Erityisesti myyjät (61 %) ja miehet (71 %) kertoivat haluavansa neuvotella palkoistaan henkilökohtaisesti. Huolestuttavan suuri osa naisista (17 %) ja markkinoijista (10 %) ei osannut sanoa, miten palkoista tulisi sopia.

– Palkkojen sopimiseen on monia keinoja, ja meiltä saa neuvotteluihin paitsi tutkittua tietoa myös asiantuntemusta siitä, miten palkoista kannattaa sopia, MMA:n hallituksen puheenjohtaja Marko Hovinmäki kertoo.   

Hän suosittelee, että työpaikoilla puhuttaisiin palkkauksesta avoimemmin. Hän kannustaa työntekijöitä aloittamaan keskustelun.

–  Toivon, että työpaikoilla sovittaisiin selkeästi, kuinka usein palkoista neuvotellaan ja mihin palkankorotukset perustuvat. Noudatetaanko palkankorotuksissa tiettyä työehtosopimusta?  Jos ei, niin voidaanko sitoa palkankorotukset esimerkiksi MMA:n suosittelemiin korotuksiin?

Tälle vuodelle MMA suosittelee 2,9 prosentin palkankorotusta myös työehtosopimusten ulkopuolella työskenteleville.

Käy lataamassa itsellesi palkkatutkimuksen raportti Oma MMA:sta tai lomakkeeltamme »

Tuore tutkimuksemme paljastaa, että naisen euro myynnissä on 87 senttiä ja markkinoinnissa 93 senttiä. Vaikka tulos parani hiukan, on tulos edelleen huono ja täysin perusteeton.

Marko Hovinmäki
MMA:n puheenjohtaja

Markkinointitoimisto Ivalo Creativen toimitusjohtaja Leena Komulainen on tehnyt urallaan töitä monipuolisesti markkinoinnin ja myynnin parissa. Hän uskoo, että myyjät haluavat neuvotella markkinoijia useammin henkilökohtaisesti palkoistaan, koska myyjät pystyvät todentamaan tuottamansa arvon selkeämmin ja helpommin.

–  Välillä markkinoinnin rooleissa ollaan todella lähellä liiketoimintaa, mutta sitten on sellaisia rooleja, joissa ei olla. Tällöin oman palkkauksen perusteleminen voi olla haastavampaa.

Komulainen korostaa, että MMA:n kyselyssä myyjät olivat olleet pidempään alalla kuin markkinoijat. Hän ajattelee, että tämä osaltaan selittää myyjien korkeampaa palkkatasoa.

Komulainen uskoo, että tulevaisuudessa markkinoinnin ”superosaajat” pystyvät hinnoittelemaan työnsä käytännössä melkein miten haluavat. Aloitustason ja perustyön palkkakehitystä hän ei näe yhtä positiivisena. Tekoälyn nopea kehitys ja heikko taloustilanne vaikeuttavat näiden työtehtävien palkkakehitystä.

”Uskon, että tulevaisuudessa markkinoinnin ”superosaajat” pystyvät hinnoittelemaan työnsä käytännössä melkein miten haluavat.”

Tälle vuodelle MMA suosittelee 2,9 prosentin palkankorotusta myös työehtosopimusten ulkopuolella työskenteleville.

MMA:n Hovinmäki on käärmeissään siitä, että sukupuolella on edelleen merkittävä vaikutus palkkaan. Tuoreessa tutkimuksessa naisen euro myynnissä on 87 senttiä ja markkinoinnissa 93 senttiä.

–  Tulokset ovat parantuneet hieman viime vuodesta, jolloin naisen euro myynnissä oli 82 senttiä ja markkinoinnissa 85 senttiä. Mutta voi sanoa, että tulos on edelleen huono ja täysin perusteeton.

Hovinmäki kertoo, että on kuullut naisten ja miesten välistä palkkaeroa perusteltavan joskus siten, etteivät naiset ole riittävän rohkeita palkkaneuvotteluissa. Hän ei itse usko tähän lainkaan.

Hovinmäki kannustaa työnantajia miettimään naisten palkkatasoa uudella tavalla. Hän sanoo, että naisten kohdalla pitäisi puhua euromääräisistä eikä prosenttimääräisistä korotuksista. Tällä tavalla sukupuolten välistä eroa saataisiin kurottua umpeen nopeammin.

  • Naisten euro myynnissä oli 87 senttiä ja markkinoinnissa 93 senttiä.
  • MMA:n tuoreessa palkkatutkimuksessa selvitettiin vuoden 2024 veronalaisia vuosituloja.
  • Otos kerättiin 7.–26.1.2025.
  • Kyselyyn vastasi 2 709 myynnin ja markkinoinnin ammattilaista.
  • Myyjien mediaanibruttopalkka oli viime vuonna 6 000 euroa (5 760) kuukaudessa, markkinoijien 4 080 (4 000) ja tasapuolisesti myyntiä ja markkinointia tekevien 5 592 (6 110). Suluissa vuoden 2023 tulokset.

EU tarttuu naisten ja miesten väliseen eripalkkaisuuteen niin kutsutulla palkka-avoimuusdirektiivillä.  Direktiivi tulee voimaan viimeistään kesäkuussa 2026. Raportointivelvollisuus alkaa yli 250 työntekijää työllistävistä yrityksistä ja laajenee hiljalleen koskemaan yli sata työntekijää työllistäviä yrityksiä.

Raportointivelvollisuus ei tule koskemaan Ivalo Creativea, mutta yrityksessä on silti päätetty edistää palkkatasa-arvoa.

– Emme tule olemaan palkka-avoimuusdirektiivin piirissä, mutta olemme silti ajatelleet, että miksi ei. Tekeminen on edelleen kesken, mutta olemme palkkataulukoistamme jo tarkastaneet, ettei sukupuolten välillä ole eroa palkkauksessa. Palkkaus perustuu siihen, miten paljon arvoa ihminen tuottaa asiakkaalle ja onko hänellä esihenkilöasemaa tai jotain erityisosaamista, Komulainen kertoo.

Hän toteaa palkkatasa-arvon toteuttamisen olevan pääosin helppoa Excel-työtä. Haaste tulee esiin silloin, kun markkinointiin tulee lisää uudenlaisia toimenkuvia. Joku saattaa esimerkiksi tuottaa merkittävää lisäarvoa työllään, vaikka hänen roolinsa on sivuasemassa. On vaikeaa päättää, miten tämä pitäisi ottaa huomioon palkkauksessa.

Ivalo Creativen seuraava tavoite on alkaa julkaista palkkahaitari työpaikkailmoitusten yhteydessä. Tämä on iso askel, sillä monissa markkinoinnin työpaikoissa palkka-avoimuus ei vielä toteudu.

MMA:n kyselyyn vastanneista markkinoijista 77 prosenttia kertoi, ettei palkka-avoimuus toteudu heidän työpaikallaan. Komulainen epäilee, että tämä johtuu siitä, etteivät markkinointitoimistot halua paljastaa palkkatasojaan kilpailijoilleen.

Entä henkilökohtaisen sopimisen merkitys? Komulainen kertoo, että viime vuodet ovat olleet markkinointitoimistoissa haastavia palkankorotusten suhteen. Hän sanoo, että vahvimmassa asemassa ovat olleet ne, jotka ovat pystyneet perustelemaan suoraan oman arvonsa yritykselle.

MMA:n Hovinmäki muistuttaa, että jäsenille on Oma MMA -palvelussa aina avoinna oleva Palkkatutka, joka tarjoaa tuoreimpaan tutkimustietoon pohjautuvaa tietoa alan palkoista. Kattavasta tietopankista voi helposti arvioida, onko oma palkka kohdallaan. Tieto auttaa valmistautumaan palkkaneuvotteluihin.

Lisäksi jos jäsen haluaa henkilökohtaista neuvontaa oman palkkatasonsa määrittelyyn, hän voi varata ajan jäsenetuihin kuuluvaan maksuttomaan palkkaneuvontaan.

  • Jos olet työnantaja, luo Exceliin palkkataulukko.
  • Mieti kullekin tehtävälle peruspalkka.
  • Merkitse palkkataulukkoon selkeästi, kuinka suuren korotuksen palkkaan erityisosaaminen tai esihenkilöasema tuo.
  • Tarkista, että henkilökunnan palkoissa ei ole sukupuolesta johtuvia palkkaeroja.
  • Markkinointi ja myynti kehittyvät hurjalla vauhdilla tekoälyn ansiosta. Päivitä siis taulukkoa jatkuvasti ja lisää sinne uusien tehtävien vaikutus palkkaan.

Vinkit antoi Ivalo Creativen toimitusjohtaja Leena Komulainen.

Ivalo Creativen seuraava tavoite on alkaa julkaista palkkahaitari työpaikkailmoitusten yhteydessä.

Teksti

Karoliina Kuhalampi

Uppoudu tarkemmin alamme palkkatietoon

Tässä sinulle myynnin ja markkinoinnin palkkatutkimuksen uunituoreet tulokset näppärässä raportissa!

Jäsenenämme pääset käsiksi kattavampiin palkkatietoihin Oma MMA:ssa.

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.