Osaajiksi eri koulutuspolkuja pitkin

Myynnin ja markkinoinnin osaajiksi tullaan useita eri koulutuspolkuja pitkin. Kodinkonemyyjä Pasi on merkantti, myyntijohtaja Niina restonomi YAMK ja Amelie kauppatieteen maisteri. Ura alalla vaatii kuitenkin jatkuvaa osaamisen päivittämistä, perustutkinnosta riippumatta.

Viimeisimmän palkkatutkimuksen mukaan Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset MMA:n jäsenillä on yleisimmin toisen asteen tutkinto: lukion tai ammattikoulun heistä on käynyt 43 prosenttia. Heillä on useimmin merkonomin ammattitutkinto, joka on tyypillinen esimerkiksi monella automyyjällä.

– Merkonomin koulutus painottuu iäkkäämmissä, työuransa loppupuolella olevissa jäsenissä. Aika usein heidän jäädessä eläkkeelle seuraajalla on jo ammattikorkeakoulututkinto, sanoo MMA:n kehityspäällikkö Samuli Myllyharju.

Ammattikorkeakoulututkinto on 36 prosentilla MMA:n jäsenistä, yliopistotutkinnon suorittaneita on 15 prosenttia. Vain kolmella prosentilla palkkakyselyyn osallistuneista on koulutuksena pelkkä peruskoulu. Kahdella prosentilla voi olla esimerkiksi tutkijakoulutus.

Perinteinen myyntimiestyö on vähentynyt digitalisaation ja verkkokaupan myötä. Sitä on korvattu markkinoinnin tekijöillä, joilla on usein ammattikorkeakoulututkinto.

– Kun ostajat ovat yhä ammattimaisempia, myös myynti- ja markkinointityötä tekevät hankkivat perustutkintonsa ja substanssiosaamisensa joltain muulta alalta. Myynnin ja markkinoinnin osaajiksi tullaan sitten lisäkoulutuksella työelämän aikana, Myllyharju sanoo.

Keskimäärin 5 360 euroa/kk

MMA:n jäsenistön palkkamediaani vuonna 2021 oli 5 360 euroa kuukaudessa. Kasvua oli yli 7 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. Palkka nousee pääsääntöisesti sitä mukaa, mitä korkeammin koulutettu MMA:n jäsen on. Pelkän peruskoulun käyneillä kuukausipalkka on keskimäärin 5 200 euroa kuukaudessa ja toisen asteen tutkinnon suorittaneilla 5 329 euroa kuukaudessa.

– Palkkataso tekee kuitenkin pienen epäloogisen notkahduksen, kun toisen asteen tutkinnon suorittaneilla mediaanipalkka on parempi kuin alemman korkeakoulututkinnon suorittaneilla, jotka tienaavat keskimäärin 5 247 euroa kuukaudessa. Tämä johtuu ikärakenteesta. Ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneet ovat usein nuorempia kuin vaikkapa jo pitkään alalla olleet merkonomit, Myllyharju sanoo.

Ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneilla keskimääräinen kuukausiansio on 5 700 euroa kuukaudessa. Tämä taas johtuu heidän sijoittumisestaan usein yrityksen johtotehtäviin.

Haluatko syynätä alamme palkkoja tarkemmin? Lataa palkkaraporttimme ››

Kodinkonemyyjä Pasi Rouhiainen olisi voinut aikoinaan jatkaa koulutustaan merkantin tutkintoa pidemmällekin. Enemmän kuitenkin houkutteli oman rahan tienaaminen jo nuorena.

Merkantti ja myyntitykki

Tampereella Power Lielahden kodinkonemyyjänä Pasi Rouhiainen, 63, tuli alalle 17-vuotiaana merkanttina, jolla oli takanaan vanhan ajan kansalaiskoulu ja sen jälkeen kauppakoulu.

– Välillä olen ollut myymäläpäällikkönäkin, mutta eniten tykkään myyjän työstä. Paperin pyörittäminen on muiden hommaa. Kouluttautumista on muutakin kuin perustutkinto. Meidän alallakin on useita koulutuksia erilaisista laitteista joka vuosi, hän korostaa.

Rouhiainen on ollut työuraansa ja ansioihinsa tyytyväinen. Palkkaus koostuu pohjapalkasta ja henkilökohtaisesta myynnistä tulevista provisioista.

– Kun paljon myy, niin se näkyy myös tilinauhassa, hän sanoo.

Laivayhtiö Wasalinen myyntijohtaja Niina Aitamurto kouluttautui restonomiksi ammattikorkeakoulussa, koska halusi hyvän pohjan matkailualan oppimiseen myös käytännössä. Yliopistokoulutuksessa sen sijaan painottuu enemmän tutkimuspuoli.

Restonomi myyntijohtajana

Laivayhtiö Wasalinen vaasalaisella myyntijohtajalla Niina Aitamurrolla on sekä ylempi että alempi restonomin matkailu- ja ravitsemisalan ammattikorkeakoulututkinto.

– Olen ollut matkailualalla erilaisissa myynnin ja markkinoinnin tehtävissä jo lähes 20 vuotta. Jo lukioaikana halusin kouluttautua tälle alalle. Restonomin koulutus antaa varmasti hyvän perustan näihin töihin, mutta enemmän olen hyötynyt käytännön työtehtävissä saamistani kokemuksista, hän sanoo.

Aitamurto päätti jo lukiossa lähteä opiskelemaan matkailualaa ammattikorkeakoulussa. 

–Yliopistojen matkailun ja elämysteollisuuden koulutukset painottuvat kuitenkin tutkimuspuoleen, kun taas restonomin koulutus on hyvä pohja alan oppimiseen myös käytännössä, Aitamurto sanoo.

Kauppatieteiden maisteri Amelie Drozzin palasi elokuussa opintovapaalta assistentiksi Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitraan. Hän on valmistunut myös mehiläistarhaajaksi.

Maisteri ja mehiläishoitaja

Kauppatieteiden maisteriksi Estonian Business Schoolista kesäkuussa valmistunut Amelie Drozzin, 30, palaa syksyllä opintovapaalta assistentin työhön Suomen Itsenäisyyden Rahastoon Sitraan. Kesän hän oli tuotantoeläinharjoittelussa suorittaakseen maatalouden perustutkinnon Ypäjällä.  Drozzin on valmistunut myös mehiläistarhaajaksi ja suorittanut johtamisen erikoisammattitutkinnon.

Suomen kansalaisuuden lisäksi Ameliella on Ranskan kansalaisuus. Kauppakorkeakoulussa hän opiskeli pääaineenaan markkinointia ja viestintää, jotka ovat hänen mielestään erottamaton osa myös maataloutta ja kiertotaloutta.

– Kiinnostukseni maatalousalaa kohtaan heräsi, kun olin mukana tekemässä luonnonkosmetiikkaa käsittelevää kirjaa. Mehiläisvahahan on yksi käytetyimmistä luonnonkosmetiikan raaka-aineista. Maatalouden perustutkintoa lähdin suorittamaan, koska markkinoinnin ja viestinnän opinnot eivät anna riittävän vahvaa pohjaa maatalousalan osaamiselle, hän sanoo.

Uppoudu tarkemmin alamme palkkatietoon

Tässä sinulle myynnin ja markkinoinnin palkkatutkimuksen uunituoreet tulokset näppärässä raportissa!

Jos olet jäsenemme, löydät palkkatutkimuksemme OmaMMA:sta.

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.